Jo alkumetreillä kirjaa lukiessa tuli mielleyhtymä toiseen Sammakon hiljattain suomentamaan klassikkoon, John Fanten Rypäleen veljeskuntaan, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Thompsonin tarina tuntuu kulkevan samaan tapaan ilman turhia hienouksia, helppolukuisena, mutta kuitenkin jotenkin nautittavan täydellisesti.
Tapahtumapaikkana on Puerto Ricon pääkaupunki San Juan, jonne Hunterin alter ego Paul Kemp muuttaa paikallisen englanninkielisen sanomalehden toimittajaksi. Kemp on eräänlainen ajelehtija, joka etsii paikkaansa maapallolta. Puerto Ricoon hän muuttaa New Yorkin ja Euroopan vuosien jälkeen. Kotoisin hän on St. Louisista. Puerto Rico vaikuttaa alkuun maanpäälliseltä paratiisilta, mutta pian sielläkin arki ja rutiinit alkavat maistua samalta kuin missä tahansa muualla.
Elämä Puerto Ricossa pyörii päivisin sanomalehden toimituksen ja iltaisin Alin terassin ympärillä. Jälkimmäisessä toimituksen väki särpii illat pitkätysten olutta ja rommia jäillä ja täyttää vatsansa hampurilaisilla, joka on ainut listalta löytyvä syötävä. Alin terassilla toimitus viihtyy kuitenkin loistohotellien aulabaareja ja paikallisia kuppiloita paremmin.
Vaihtelua rutiineihin Kemp hakee amerikkalaisen pr-miehen kotoa, jossa on lähes joka ilta jonkinlaiset illanistujaiset. Siellä pystyy tapaamaan myös "normaaleja" amerikkalaisia, joihin Puerto Rico ei ole lyönyt leimaansa. Ainakin sanomalehden väestä se on tehny rommia kittaavia työtävieroksujia. Tai sitten he vain ovat luonteeltaan sellaisia, toimittajien irvikuvia, jotka hermoromahduksen partaalla painiva toimituspäällikkö on saanut riesakseen, kuten hän harva se päivä jaksaa noitua. Kemp päätyy lopulta teoriaan, jonka mukaan toimituspäällikkö itse on pahin vätys koko joukosta ja lehden huono taso johtuu eniten juuri hänestä. Pahiten Puerto Ricon menoon kyllästynyt on Kempin läheisimpiin ystäviin kuuluva kuvaaja, joka toistelee illasta toiseen kuinka lähellä hän on pakata tavaransa ja ottaa hatkat.
Toinen Alin terassin itsesäälin sävyttämään tunnelmaan vaihtelua tuova henkilö on pikavisiitillä toimituksessa käynyt Yeamon. Hänen seurassaan Kemp päätyy pyytämään hummereita, paikallisten poliisien käsittelyn kautta putkaan ja sekopäisiin festivaaleihin, joita kannattaisi kaikkien neuvojaan jakavien mielestä välttää. Oman mausteensa soppaan tuo Yeamonin tyttöystävä, joka on Kempin kiikarissa jo hänet Puerto Ricoon tuoneessa koneessa.
Parasta antia kirjassa on ehkäpä Kempin pohdinta kotiseutunsa jättäjien motiiveista. Kun amerikkalaiset saapuvat Puerto Ricoon toiveikkaana kaiken ahdistavan jättämisestä taaksensa, niin toiseen suuntaan lentokentällä pakenevat puertoricolaiset amerikkalaisen unelman perässä. Jos puertoricolaiselta lentokentällä kysyy syitä lähtöön ei heistä saa tolkkua, mutta eipä saisi nuoresta Kempistäkään St.Louisin kentällä. Jokin selittämätön voima vain vetää ihmisiä pois synnyinseuduiltaan ja saa uskomaan, että parempi elämä odottaa jossain muualla.
Kouluarvosana: 9-
Ja sitten rommia ostamaan ...ja miettimään onko toiveissa härmän tomujen karistamisessa sittenkään mitään perää.
Tapahtumapaikkana on Puerto Ricon pääkaupunki San Juan, jonne Hunterin alter ego Paul Kemp muuttaa paikallisen englanninkielisen sanomalehden toimittajaksi. Kemp on eräänlainen ajelehtija, joka etsii paikkaansa maapallolta. Puerto Ricoon hän muuttaa New Yorkin ja Euroopan vuosien jälkeen. Kotoisin hän on St. Louisista. Puerto Rico vaikuttaa alkuun maanpäälliseltä paratiisilta, mutta pian sielläkin arki ja rutiinit alkavat maistua samalta kuin missä tahansa muualla.
Elämä Puerto Ricossa pyörii päivisin sanomalehden toimituksen ja iltaisin Alin terassin ympärillä. Jälkimmäisessä toimituksen väki särpii illat pitkätysten olutta ja rommia jäillä ja täyttää vatsansa hampurilaisilla, joka on ainut listalta löytyvä syötävä. Alin terassilla toimitus viihtyy kuitenkin loistohotellien aulabaareja ja paikallisia kuppiloita paremmin.
Vaihtelua rutiineihin Kemp hakee amerikkalaisen pr-miehen kotoa, jossa on lähes joka ilta jonkinlaiset illanistujaiset. Siellä pystyy tapaamaan myös "normaaleja" amerikkalaisia, joihin Puerto Rico ei ole lyönyt leimaansa. Ainakin sanomalehden väestä se on tehny rommia kittaavia työtävieroksujia. Tai sitten he vain ovat luonteeltaan sellaisia, toimittajien irvikuvia, jotka hermoromahduksen partaalla painiva toimituspäällikkö on saanut riesakseen, kuten hän harva se päivä jaksaa noitua. Kemp päätyy lopulta teoriaan, jonka mukaan toimituspäällikkö itse on pahin vätys koko joukosta ja lehden huono taso johtuu eniten juuri hänestä. Pahiten Puerto Ricon menoon kyllästynyt on Kempin läheisimpiin ystäviin kuuluva kuvaaja, joka toistelee illasta toiseen kuinka lähellä hän on pakata tavaransa ja ottaa hatkat.
Toinen Alin terassin itsesäälin sävyttämään tunnelmaan vaihtelua tuova henkilö on pikavisiitillä toimituksessa käynyt Yeamon. Hänen seurassaan Kemp päätyy pyytämään hummereita, paikallisten poliisien käsittelyn kautta putkaan ja sekopäisiin festivaaleihin, joita kannattaisi kaikkien neuvojaan jakavien mielestä välttää. Oman mausteensa soppaan tuo Yeamonin tyttöystävä, joka on Kempin kiikarissa jo hänet Puerto Ricoon tuoneessa koneessa.
Parasta antia kirjassa on ehkäpä Kempin pohdinta kotiseutunsa jättäjien motiiveista. Kun amerikkalaiset saapuvat Puerto Ricoon toiveikkaana kaiken ahdistavan jättämisestä taaksensa, niin toiseen suuntaan lentokentällä pakenevat puertoricolaiset amerikkalaisen unelman perässä. Jos puertoricolaiselta lentokentällä kysyy syitä lähtöön ei heistä saa tolkkua, mutta eipä saisi nuoresta Kempistäkään St.Louisin kentällä. Jokin selittämätön voima vain vetää ihmisiä pois synnyinseuduiltaan ja saa uskomaan, että parempi elämä odottaa jossain muualla.
Kouluarvosana: 9-
Ja sitten rommia ostamaan ...ja miettimään onko toiveissa härmän tomujen karistamisessa sittenkään mitään perää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti