sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Tommi Liimatta: Jeppis (2014)

Paljon ehti virrata vettä Pohjanmaan joissa kun Tommi Liimatta nousi marginaalista Otavan kansikuvapojaksi. Vielä edellisen romaanin, Rautanaulan, kannenliepeeseen lainauksia haettiin niinkin kaukaa kuin Rakkaus on Koira Helvetistä -blogista. Axel Sunnarborgin hymy, Muovikorvo ja Nilikki eivät varsinaisesti olleet koko lukevan maan huulilla, ainakaan muutama vuosi ilmestymisensä jälkeen, jolloin Koira Helvetistä ne arvosteli.

Jeppis valikoitui totta kai Koirienkin arvosteltavaksi, vaikka kovasti valtavirtaa vastaan koitammekin uida. Ehkä kaupallisuuteen vedoten Jeppis olisikin helppo tuomita. Yritän kuitenkin olla rakentavampi kritiikissäni.

Ensinnäkin, kuten takakannessa sanotaan, "Jeppis on jotain niin hurmaavan itsestäänselvää, että sellaisen puuttuminen kirjallisuudestamme ei ole edes ihme". Aihe on toki mahtava, mutta koululaisen elämään olisi kuitenkin kaivannut edes hiukan draamaa. Olisiko sittenkin pieni nilikkiys tehnyt kirjasta särmikkäämmän? Vaikka ajatus ihan tavallisesta arjesta on kunnioitettava, todellisuudessa sellaisen lukeminen on oikeastaan tylsää.

Toinen kritiikin kohde on, ettei kirjaa ole kerrottu oikeastaan koululaisen näkökulmasta. Tuntuu, että kertoja on kaikkitietävä aikuinen. Tiedän, että knoppitiedoilla haettin pikkuvanhaa päähenkilöä, mutten täysin sulattanut valintaa, olkoonkin, että nörttiys on nykyään kaiketi muodikasta.

Kolmas nillityksen aihe on ytimekkyys. Tuntui, että kannen liepeessä hehkutettu tekstin tiivistyminen entisestään oli viety liian pitkälle. Ehkä kaikkea ylimääräistä ei olisi sittenkään kannattanut karsia pois.

Näin pinnalle päässeen kirjailijan kelkasta lienee muodikasta hypätä tässä vaiheessa pois.

Kouluarvosana: 7

1 kommentti:

  1. Jaksoin lukea kirjasta viidesosan ja senkin siksi että kasvoin samalla kadulla (Kråkholmantie 31) 80-luvun alussa ja tunsin hyvin muutaman kirjan henkilöistä ja minulla oli kirjan Hankki opettajana. Itsellä tuli tunne että onpa todella hienoa että joku tallentaa ko. aikakauden asioita noin tarkkaan, mutta toisaalta tuli myös tunne että minulla taisi olla liian suuret odotukset kirjan suhteen, olisi tuohon kirjamäärään saanut laittaa jotain draaman kaartakin, mutta kun sisältö tuntuu olevan tasapaksua päiväkirjamaista muistiinpanoa. Oma lapsuuteni Jeppiksessä oli juuri samanlaista tasaista arkea, kysymys herääkin kannattaako kirjoittaa tällaista kirjaa jos elämässä ei ole tapahtunut kovin paljoa jännittävää, mutta toisaalta, en ole kovasti lukijatyyppiä. Kiitokset jokatapauksessa Liimatalle tästä teoksesta, Jeppiksessä kasvaneille ja Ristikarin ala-asteen käyneille se avaa paljon muistoja.
    -Jeppis on mielentila

    VastaaPoista