 |
| Lähde: HS |
Jos olisin koulutuksen saanut kriitikko, osaisin sanoa minkä tyylisuunnan syntyä olen päässyt todistamaan vain muutamien vuosien viiveellä, kiitos Siltalan ja suomentajien Markku Päkkilän ja Juhani Lindholmin. Mutta kun en ole, yritän raapustella lukupäiväkirjaani merkintöjä, joista muistaisin myöhemmin näiden erottuvan kympin kirjoiksi merkitsemieni mestariteosten joukostakin.
Luulen, että pelko David Foster Wallacen ja George Saundersin luoman genren unohtamisesta on kuitenkin turha, mitä ikinä heidän luomien maailmojen tunnelmasta saisinkaan raapustettua. Voisin itse asiassa laittaa ylös Saunders=(lähes)Wallace ja perään kympin. Kuka ikinä sattuisi lukemaan mielipiteeni voisi halutessaan laittaa kumman tahansa herroista nimen korvan taakse ja jos hän vielä tietäisi kuinka ehdoton jotain ylistäessäni olen, hankkisi kummankin kirjailijan suomennokset käsiinsä.
Tietysti maku pitäisi kaiketi olla sama kuin allekirjoittaneella. Annan tusinakomedioille kymppejä, jos ne ovat olleet mielestäni hyviä, sanoi Rotten Tomatoes niistä mitä tahansa. Samoin kirjojen kanssa. Savon Sanomat näytti haukkuneen Saundersin pystyyn. Koska Stanfordin yliopiston proffa tuskin lukee suomalaista lukupäiväkirjaa, minulla ei ole mitään syytä olla provosoiva mielipiteessäni.
Joulukuun kymmenes nyt vaan on täyttä timanttia. Miten sen nyt sanoisi toisin. En viitsinyt lukea kirjaa, koska tiesin sen loppuvan, jos lukisin sitä. Eikä Saundersilta ole suomennettu muuta. Tiesin miltä Foster Wallacen suomennetun tuotannon lukemisen jälkeinen masennus tuntui. Ja nyt, kun kirjoitin sen tajusin miltä minusta tulee nyt tuntumaan... Olen nähnyt Foster Wallacen ja Saundersin yhteydessä mainittavan Jonathan Franzénin. Menen huomenna kirjastoon ja toivon sen auttavan tähän olotilaan.
"Suosittelen."
Kouluarvosana: 10
Tarkoitatko, että et raaskinut lukea kirjaa loppuun, koska ajatus sen loppumisesta oli niin kamala ja on lohdullista, että luettavaa jäi jäljelle?
VastaaPoistaLuin Hesarin kritiikin tästä kirjasta ja olen nyt kirjaston varausjonossa, joka on pitkä ja hidas. Olenkin odotellut, että milloin Joulukuun kymmenes alkaa näkyä blogeissa, mutta sinun tekstisi oli ensimmäinen, joka on silmiini osunut.
Eli: timanttia. Jatkan kirjan odotusta. Onneksi timantit ovat ikuisia. :)
Juuri näin :) Vanhimmat jutuista ovat kai 90-luvulta, mutta kuten sanoit, eivät ole menettäneet särmikkyyttään. Itse asiassa tämä kirja kannattaisi ostaa, koska se on melko varmasti ikuinen. :)
VastaaPoista