lauantai 21. marraskuuta 2015

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt (2012)

Tämä bloggaus on tässä vain siksi, että saisin blogiin jotakin täytettä. Viime aikoina lukeminen on ollut jostain syystä aika takkuista, eikä mikään kirja ole lähtenyt vetämään niin kuin olisin halunnut. Olen kantanut kirjastosta kasseittain kirjoja ja alkanut lehteillä niitä, mutta aina olen päätynyt viemään kaiken takaisin kirjastoon vähintään viikon sisällä ja lukematta.

Viime kerralla kirjastossa pyöriessäni otin sitten mukaani Anna-Leena Härkösen Laskevan neitsyen (2012) sillä varmalla tiedolla, että se selättäisi lukublokkini. Ja niinhän se tekikin. Härkösen turinat nyt vain on sellaista perusnaisen kamaa, jota voi lukea missä ja milloin vain. Ihmettelen aina sitä, miten jotkut väittävät Härköstä provokatiiviseksi ja kipakaksi. Mielestäni hän ei ole erityisesti kumpaakaan, vaan Anna-Leena on kuin yksi meistä mutta ehkä tavallista paremmalla supliikilla. Perusnainen siis. Ja tämä hyvällä.

Laskeva neitsyt on kokoelma parin sivun pakinoita, joiden aiheet liikkuvat melko arkisten askareiden parissa. En erityisesti hurmioitunut mistään lukemastani ja en oikeastaan yllättynyt, kun jälkikäteen kuulin pakinoiden olleen jostakin naistenlehdestä (oisko ollut Annasta) koottuja. Minä kun en jostain syystä osta naistenlehtiä niiden pakinoiden ja kolumnien takia enkä myöskään lue niitä.

Tätä kirjaa ja tietenkin Anna-Leenaa on kiittäminen siitä, että ylipäänsä olen saanut luettua jotakin. Voisi kai sanoa, että Laskeva neitsyt ja muut A-L:n kirjat toimivat sisäänheittotuotteina kirjastoihin silloin, kun lukuaivot pitäisi taas saada raksuttamaan.

Tässä vielä video Anna-Leenasta lukemassa katkelmaa. Tehkäätten itse omat päätelmänne sisällöstä.


Kouluarvosana: 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti