keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Charlie McDowell: The One I Love (2014)



Se tunne, kun katsoo elokuvan ilman ennakkotietoja ja -odotuksia, suorastaan vain otsikon perusteella, ja yllättyy sataprosenttisen positiivisesti näkemästään! Se tunne valtasi allekirjoittaneen tämän elokuvan kohdalla. Charlie McDowell on IMDB:n mukaan noviisi ohjaaja, jolla ei ennen The One I Lovea (2014) ole pohjalla muuta kuin lyhytelokuva ja satunnaisia näyttelijänpestejä. Ensimmäiseksi pitkäksi ohjaukseksi tässä elokuvassa on onnistuttu tuurilla tai taidolla harvinaisen hyvin.

The One I Love kertoo Ethanista (Mark Duplass) ja Sophiesta (Elisabeth Moss), parista, jonka avioliitto narisee liitoksissaan. Pari saa terapeutiltaan suosituksen lähteä pidennetylle viikonlopulle maaseudun rauhaan piilopirttiin, jossa aiemmin käyneet avioparit ovat uudistuneet ja palanneet arkeen uudelleen rakastuneina. Ethan ja Sophie haluavat tehdä kaikkensa pelastaaksen liittonsa, joten he pakkaavat kimpsunsa ja ajavat kohteeseen avoimin mielin.

Se, mikä pariskuntaa odottaa, yllättää kaikki. Kuvankauniissa pihapiirissä kelpaa elvyttää rakkauttaan ja nauttia illallista hyvän viinin kera. Vapaa-ajantalon lisäksi puutarhan toisella puolella sijaitsee viehättävä vierastalo, johon Sophie ja Ethan tutustuvat heti ensimmäisenä iltana. Pari kohtaa toisensa stressittömässä ja rennossa ilmapiirissä ja kokee avioliittonsa olevan vielä pelastettavissa. Kun aamu koittaa, Ethan kuitenkin kieltää muistavansa mitään koko illasta vierastalossa, hänhän oli nukahtanut jo alkuillasta päätalon sohvalle. Ihmetys ja närkästys on suuri. Kenet Sophie sitten tapasi vierastalossa? Ethanin vai jonkun Ethanin näköisen miehen?


Elokuvan alkupuolisko on komediallista romanttista elokuvaa parhaimmillaan. Toisiaan rakastava mutta alkukipinän menettänyt pariskunta kohtaa yhteisen haasteen selvittäessään, mitä vierastalossa tapahtuu. Sophie käy vierastalossa tapaamassa ihanneversiota Ethanista, ja Ethan vierailee vierastalossa tapaamassa täydellistä Sophieta. Tilanne on arkijärjen tavoittamattomissa. Ketä Ethan ja Sophie oikeasti rakastavat? Toisiaan vai ideaaliversioita toisistaan? Voiko täydellistä hologrammiaviomiestä rakastaa ja onko se edes oikeaa rakkautta?



Puolivälin jälkeen elokuvassa koittaa ahdistavampi osuus, kun liiton kipupisteet nostetaan käsittelyyn. Romanttinen dramedia saa mustia ja maagisia sävyjä, eikä elokuva suoraan paljasta, mistä vierastalon kiemuroissa on oikeasti kyse. Elokuvan lopetus on täysin erilainen, millaiseksi olin esimerkiksi itse sen ennakoinut. Juonen kaari ei todellakaan noudattanut perinteistä dramedian kaavaa.
Kaikki kuvat IMDB:sta.

Elokuva on ilmeeltään jotenkin minimalistinen. Tapahtumapaikkana on kaksi taloa ja puutarha, olkoonkin, että miljöö on runsas ja kaunis, ja näyttelijöitä on käytännössä vain kaksi. Vähemmän on kaunista, ja tunnelma säilyy intensiivisenä, sillä Mark Duplass ja Elisabeth Moss tekevät uskottavat roolisuoritukset.

The One I Love on elokuva, jota en osannut odottaa näkeväni. Se on pieni ja vaatimaton pinnaltaan, sisältään kuitenkin monisyinen ja -tulkintainen. Tällaiset elokuvat ovat juuri oikeanlaisia, posiitiivisia yllättäjiä omaan makuuni.

Kouluarvosana: 10




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti