torstai 16. heinäkuuta 2015

Asif Kapadia: Amy (2015)


Sennan (2010) ohjaaja Asif Kapadia paljastaa dokumentissaan "oikean Amyn". Elokuva sisältää paljon kotivideoita, joista käy heti ilmi naisen lahjakkuus. Ensimmäisessä klipissä Amy laulaa paljon onnea vaan -renkutuksen kuin kyseessä olisi elämää suurempi kappale. Kaverit jäävät hieman monttu auki.

Myös katsojana ei voi kuin ihmetellä naisen ääntä. Käy ilmi, ettei lahjakkuus ole pelkkää sattumaa, vaan kyseessä on työnarkomaani, joka kuuntelee jazzlevyjä toinen toisensa jälkeen ja opettelee laulamaan yhtä hyvin kuin idolinsa.

Tyttö on syntynyt roskasakkiin, mutta musiikki on hänelle keino paeta masennusta ja henkistä köyhyyttä. Hän sanoo olevansa onnekas, koska hänellä on musiikki eikä ymmärrä miten muut samanlaisessa tilanteessa olevat pystyvät elämään.

Amyn kasvatti äiti, joka ei sanonut mitään kun tyttö 14-vuotiaana kertoi keksineensä mahtavan dieetin. Hän voisi syödä niin paljon kuin halusi, kunhan oksensi mättämisen jälkeen.

Pahempi on silti Amyn isäukko, joka hylkäsi hänet, kun Amy oli 8-vuotias. Jostain syystä Amy kuitenkin piti isäänsä mukana kuvioissa ja kysyi kaikesta isän mielipidettä.

Kun laulajan läheiset ovat tehneet intervention ja saaneet suostuteltua Amyn katkaisuun, päättää hän kysyä vielä mitä isä on mieltä. Vielä tänä päivänä ukko väittää kirkkain silmin, ettei hänen mielestään Amy tarvinut hoitoa.

Läheisistä Amyn alamäkeä joudutti myös tämän poikaystävä, joka esitteli aina uuden ja kovemman huumeen hänelle. Lopulta Amyn suostuttua katkaisuun vaati poikkis päästä mukaan ja otti mukaansa valtavat määrät aineita.

Media oli viimeinen naula laulajattaren arkkuun. Paparazzeja pyöri Amyn ympärillä enemmän kuin prinsessa Dianan turma-auton kintereillä. Media rakasti seurata uusia käänteitä Amyn päihdekuvioissa ja teki avoimesti pilaa hänestä.

Kun Amy lähti paratiisisaarelle pakoon kameroita kaikki näytti menevän paremmin. Kunnes isä paukkasi paikalle kameraryhmä mukanaan. Äijä oli ryhtynyt tositv-tähdeksi.

Voi voi, ja Amy olisi vain halunnut esiintyä viidellekymmenelle hengelle hämyisellä jazz-klubilla. Ennen kuolemaansa hän sanoi valitseneensa toisin, jos olisi tiennyt laulamisen johtavan nähdynlaiseen julkisuuteen.

Rankkaa.

Kouluarvosana: 9

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti