David O. Russell: American Hustle (2013)

Glamouria! 70-lukua! Kulahtanut Christian Bale symppiksenä huijarina! Upea Jennifer Lawrence upeampana kuin koskaan!

Ylistystä kaikilla mahdollisilla adjektiiveilla, kuten kaikki aiemmatkin David O. Russellin elokuvat blogissamme: Sikasiistit sukujuuret, I Heart Huckabees

Sikasiistejä sukujuuria suosittelen kaikille komedian ystäville, jos joltakulta on jäänyt näkemättä tämä tarkoin varjeltu salaisuus. Samoin I Heart Huckabeesia, jossa on ehkä paras lopetus ikinä: "It's so fantastic", "And it's also nothing special" (Jason Schwartzmanin ja Mark Wahlbergin esittämien symppisten löydettyä vastauksen olemassaolon tarkoitukseen).

Samanlainen reppana samastuttava antisankari on myös Christian Balen esittämä Irving, joka huijaa luusereita yhdessä Amy Adamsin esittämän Sydneyn kanssa.

Älä kysy miten, ja kuka huijaa lopulta ketäkin, sillä tämän genren leffoille tyypilliseen tapaan, putosin kärryiltä jo alkumatkasta. Pienenä kyselin kesken leffan aina muilta mitä nyt? Onks toi hyvä? Onks toi paha?

"Pahaa" sai American Hustlessa esittää Bradley Cooper. Ainakin itse olin iloinen tyypin vastoinkäymisistä. Italianamerikkalainen pormestari puolestaan oli "hyvä", vaikka olikin "paha". Jennifer Lawrencen näin ihastuttavana bimbona. Amy Adamsista en ottanut selkoa. Tässä muuten linkki Adamsin tähdittämään Karkausvuoteen, joka on surkein blogissamme arvosteltu elokuva

Ei tällaista elokuvaa voi arvostella kuin yhdellä sanalla: mahtava! Juoni ja silmänruoka on jokaisen nähtävä itse.

Ihana taantuma lapsuuteen!

Kouluarvosana: 10

David O. Russell: Sikasiistit sukujuuret (Flirting with Disaster) (1996)

I Heart Huckabees'ta (arvio) hurmaantuneena hommasimme David O. Russellin aikaisempaa tuotantoa, Huckabeen (2004) jälkeen kun ei mieheltä mitään ole ilmestynyt. Tuottelias tämä mustan komedian mestari ei tosin ole ollut näemmä koskaan. Yhteensä hän on nimittäin ohjannut vain neljä pitkää elokuvaa: I Heart Huckabees (2004), Kolme kuningasta (1999), Sikasiistit sukujuuret (1996) ja Spanking the Monkey (1994). George Clooneyn tähdittämän sotaseikkailun Kolme kuningasta olen nähnyt pariin otteeseen, joten valinta osui imdb:ssä ylistystä osakseen saaneseen Sikasiistiin sukujuuriin.

Aina hauska Ben Stiller on Sikasiistien sukujuurten päähenkilö Mel Coplin, joka lähtee etsimään biologisia vanhempiaan, koska ei osaa nimetä jo 5 kuukauden ikään ehtinyttä lastaan. Mukaan juuria selvittämään lähtee vaimon Nancyn (Patricia Arquette) ja lapsen lisäksi tutkimusta aiheesta tekevä Tina (Téa Leoni) adoptiotoimistosta. Reissu muuttuu varsinaiseksi road tripiksi, kun oikeita vanhempia ei tahdo löytyä sitten millään.

Ensimmäinen ehdokas äidiksi on San Diegossa asuva konservatiivi, jonka seinää koristaa Ronald Reaganin kuva. Siskopuolet ovat beach volleyta pelaavia bimboja. Perheen osoittautuessa vääräksi matka jatkuu Michiganiin, jossa odottaa juntti rekkakuski. Tämä arvelee oikeiden vanhempien löytyvän New Mexicosta, jonne vievälle matkalle mukaan joukkoon liittyy homo poliisipariskunta. Myös Melin kasvattivanhemmat säntäävät paikalle hämmentämään jo varsin messevistä aineksista koostuvaa soppaa. Melin tiedemiesvanhemmat osoittautuvat happoa tehtaileviksi hipeiksi, joiden mustasukkainen poika huumaa Melin sijaan vahingossa toisen homppeleista kytistä. Sillä aikaa Mel ja Nancy flirttailevat pettämisen partaalla omilla tahoillaan, mutta onnekseen tajuavat mitä ovat tekemessä ennen kuin on liian myöhäistä.

Kyllä leffaa katsoessa sai nauraa oikeastaan kauttaaltaan läpi leffan. Muutaman kerran jopa vedet silmissä. Henkilöt olivat aivan mahtavia ja hyvin näyteltyjä kuten I Heart Huckabeessäkin.

Plussaa campistä suomenkielisestä nimestä.

Kouluarvosana: 9

David O. Russell: I Heart Huckabees

David O. Russellin ohjaama ja käsikirjoittama I Heart Huckabees on varsinainen helmi vuodelta 2004. Tuolloin toinen Koirista on ilmeisesti viettänyt hiljaiseloa elokuvarintamalla missattuaan moisen tapauksen. Toisen Koiran jauhettua vuosikaudet elokuvan erinomaisuudesta, saa eilisestä lähtien vihdoin tämäkin rakki levittää Huckabeesin ilosanomaa.

Asetelma elokuvassa on herkullinen. Albert (Jason Schwartzman) haluaa vastauksen isoon kysymykseen eli selvittää olemassolonsa tarkoituksen. Tähän hän palkkaa avuksi "etsivätoimiston", joka on erikoistunut ratkaisemaan ihmisten ekstistentiaalisia ongelmia vakoilemalla asiakkaitaan ja selvittämällä teorioitaan elämän tarkoituksesta. Elokuvan nerokkuus ei suinkaan jää herkulliseen alkuasetelmaan, vaan tästä alkaa varsinainen tykitys, joka on käsittämätöntä kohellusta ja sekoilua, hengästyttävää dialogia ja toinen toistaan herkullisempia hahmoja. Tyyliltään elokuvan voisi kai yhdistää Charlie Kaufmanin ja Wes Andersonin irrotteluihin.


Elokuvan juoni kulkee lyhykäisyydessään seuraavanlaisesti. Albertin vaatiessa kärsimättömänä tuloksia etsiväpariskunnalta Bernandilta ja Vivianilta (Dustin Hoffman ja Lily Tomlin), tutustuttavat he Albertin toiseen maaniseen asiakkaaseensa, Tommyyn (loistava Mark Wahlberg). Vaan tästäkös soppa syntyy ja elokuva sen kuin paranee. Maailman (ja jenkkien hallituksen) julmuudesta flipannut Tommy jauhaa öljynkulutuksen mielettömyydestä ja tutustuttaa Albertin ranskalaiseen toisinajattelijaan Caterine Vaubaniin (Isabelle Huppert). Tämä johdattaa tuoreet ystävykset olemassaolon arvoituksen mysteerissä täysin vastakkaiseen suuntaan kuin Bernard ja Vivian, jotka silti jatkavat itsepintaisesti tutkimuksiaan. Asiakkaakseensa he ovat saaneet myös Albertin inhokin Bradin (Jude Law), joka on syrjäyttänyt Albertin kansalaisjärjestössä. Bradin ja tämän vaimon (Naomi Watts) täydellinen pinnallinen maailma romahtaa kaikkien edellä mainittujen yhteistyön tuloksena ja samalla antisankareidemme Albertin ja Tommyn palaset loksahtavat kohdalleen.


Elokuvan loppu on jotain aivan parasta mitä äkkisältään muistan nähneeni. Kaverukset tapaavat uuvuttavien vaiheiden jälkeen. On tullut petettyä toista ja jos jonkinlaista, mutta päämäärä on saavutettu. Molemmat ovat nähneet totuuden. "It's so fantastic", "And it's also nothing special".

Tuntuu, että puolet on jäänyt sanomatta. Tämä täytyy nähdä itse, niinkuin kaikki elokuvat tietysti. En voi muuta kuin suositella lämpimästi elokuvaa. Jostain syystä varsinkin Mark Wahlbergin näyttelemä Tommy oli mieleeni ja nauroin joka kerta hänen ilmestyessä kuviin. Hyvin oli leffa kestänyt mielestäni aikaakin, vaikka nykyään ei kai podetakaan maailmantuskaa niin voimakkaasti kuin 2000-luvun alussa Jenkkien sotaretkien aikaan.

Kouluarvosana: 10