Thomas Balmés: Babies (Bébés) (2010)

Thomas Balmésin Babies (2010) on dokumentti neljän vastasyntyneen palleron ensimmäisestä vuodesta neljässä eri maailmankolkassa; San Franciscossa, Namibiassa, Mongoliassa ja Tokiossa.

Repliikittömässä dokumentissa seurataan perusolemukseltaan samanlaisten olentojen sosiaalistumista ympäristöönsä. Japanilaisvauvaa kuskataan vauvajumppaan, koska äiti on tottunut tekemään kaiken samalla tavalla kuin muutkin; lastenrattaiden kokoontumisajot tokiolaisessa puistossa näyttävät huvittavilta. Namibialaiset pallerot tunkevat hiekkaa suuhunsa ja chillaavat äitiensä kanssa auringonpaisteessa, mongoolilapsi viettää paljon aikaansa narulla sänkyyn kahlittuna ja isoveljensä kiusaamana ja jenkkimukelo vähät välittää, vaikka faija yrittää opettaa tälle afrikkalalisia heimotansseja kansanopiston kurssilla.

Nauruntyrskähdyksiä ja hellyyspuuskia aiheuttavaa, rentoon fiilistelyyn sopivaa kuvamateriaalia.


Kouluarvosana: 8

Mika Kaurismäki: Vesku (2010)

Toisin kuin monet muut nerot, ikonin asemaan noussut Vesa-Matti Loiri on alkanut saada tunnustusta työstään jo ihan elinaikanaan. Mahtavaa sinänsä. Loiria pidetään alan kuin alan monitaiturina, ja kukas minä olen sitä kritisoimaan. 1980-luvun lapsena rakastin monen muun lailla Matti Nykästä ja kuvittelin tosissani meneväni tämän kanssa joskus naimisiin. Onneksi näin ei ole tähän mennessä käynyt. Toinen lapsuuteni ihastus oli Vesku. Se kun oli Speden ja Simon välistä jotenkin se varteen otettavin ja "normaalein".

Loiri on kuulemma jo männä vuosina haaveillut tekevänsä itsestään dokumentin, mutta terveysongelmat ovat pidätelleet hankkeeseen ryhtymistä. Mika Kaurismäen dokumentti-innostus osui siis juuri oikeaan saumaan ja kaksikko telkeytyi Veskun Inarin mökille turisemaan elämänviisauksia rullaavalle kameralle. Mittavasta aineistosta Kaurismäki on napsinut iskeviä ja kronologisesti eteneviä lausahduksia ja silpunnut väliin vielä vanhoja nauhoituksia Pojista, Lapualaisoopperasta, Seitsemästä veljeksestä ja Speden kanssa tehdyistä toilailuista. Jokaisesta Veskun "roolista" huokuu kieltämättä, ja helkkari soikoon, nerokkuus.

Muhkea Loiri herättää monenlaisia tunteita. Varsinkin vaimonsa ja poikansa kuolemista kertoessaan Veskulle herahtaa tippa linssiin, ja totuuden nimissä jouduin ehkä itsekin nieleskelemään useasti siinä kohtaa. Naisseikkailujaan Loiri ei piilottele vaan kameran edessä rakkauttaan Veskuun pääsevät hehkuttamaan niin Lenita kuin Hannele Lauri ja Marita Hakala ja Stiina Toljanderkin. Myötähäpeän tunne tulvahtaa viimeistän siinä vaiheessa kun Vesku alkaa raottaa kokemuksiaan muissa ulottuvuuksissa. Meedion luona ja Tuonpuoleisessa on tullut käytyä.

Viikko sitten Esko Salminenkin paljasti/ylpeili lööpeissä olleensa melko "happo raikuli". Niinpä...

Lyhyestä virsi kaunis. En tiedä, millä lailla Kaurismäki olisi voinut hiukkaakaan parantaa Vesku-dokumenttia. Lopputulos oli yksinkertaisesti hyvä ja tunteitaherättävä. Mitä muuta se vaatii? Ehkä ihan leffateatteriin asti meneminen tämän takia ei ollut ihan must-juttu, olisin voinut odottaa tämän televisio-ensi-iltaan astikin.


Arvosana: 9

YouTube on pullollaan Vesku-matskua, mutta valitsin piristykseksi tällaisen kaikkia naisia aina koskettavan aiheen: laihduttamisen.

Tom DiCillo: When You're Strange

Nyt pääsee Rakkaus on koira helvetistä -blogikin hehkuttamaan kuumaa hottis-miestä!!!! Slurps ;-p Voilà (tai ilman) let us present: JIM MORRISON!






When you're strange on elokuvamainen dokkari The Doors -yhtyeestä ja etunenässä tietysti Jim Morrisonista. Allekirjoittaneelle tämä pätkä ei tarjonnut mitään uutta, mutta kuvamateriaalia oli hienoa päästä tiirailemaan, varsinkin kun se oli rakennettu hienosti tarinanomaiseen muotoon. Lopputuloksena oli ikään kuin bändin kuvallinen elämänhistoria ilman jälkiviisauksia hengissä selvinneiltä. Vanhoja filminpätkiä yhdistelemällä oli saatu aikaan visuaalisesti melkoisen tyydyttävä paketti. Kertojaäänenä toimi kukas muu kuin itse Johnny Depp (jotenkin vain jimmorisonmainen karaktääri hänkin).

Dokumentti etenee kronologisesti Morrisonin lapsuudesta aina tämän kuolemaan saakka, joka siis yllätti miehen vain 27 vuoden legendaarisessa iässä. Koko stoori on kertaalleen kerrottu jo Oliver Stonen The Doors -elokuvassa, jossa aikoinaan Morrisonina hääräsi varsin uskottava Val Kilmer. (Erittäin hyvä elokuva muuten) Juontahan ei näissä dokkareissa voi radikaalisti muuttaa ;-)

Toki tässä pätkässä pääsi hienosti käsiksi Jim Morrisonin elämään, vaikkakaan miehen motiiveista palaa nopeasti loppuun ei pahemmin kerrottukaan. Toki yritystä oli laajentaa käsitystä kuvaamalla silloista maailmantilannetta iänikuisilla Vietnam- ja Woodstock-lätinöillä, mutta melko latteaksi tuppasi alustukset jäämään. Sitä paitsi, kun on jo 14-vuotiaana palavasti rakastunut Jim Morrisoniin, ei ole muu kuin tyytyminen ja hyväksyminen selitykseen, että Jim oli intellektuelli taitelijasielu, jonka tarkoitus oli palaa hetki täysillä ja sammua sitten yllättäen.

Kyllähän tätä dokumenttia katsellessa tuli väkisinkin mieleen, että olenpa jo vanha täti (joka kyllä edelleenkin lämpeää Jim Morrisonille ja The Doorsin musiikille). Melko hellyyttävältä näytti tuo parikymppisten, "elämää suurempien" taiteilijoiden maailmantuska. Olisipa Jimkin ehtinyt himpun verran vanhemmaksi saadakseen enemmän perspektiiviä siihen mikä elämässä todella on tärkeintä.


Kouluarvosana: 8 1/2

Arto Halonen: Magneettimies

Loistoa!

Magneettimiehessä ohjaaja Arto Halonen glorifioi nuorena nukkuneen muusikon Pekka Strengin ja siinä sivussa hieman itseäänkin ja tähän katsojaan upposi kuin vanhaan ihmiseen.

Tasavallan presidentin ystävänä on levysoittimeeni joskus eksynyt Strengiäkin, mutta hieman huvittuuneena olen tainnut kyseiseen herraan suhtautua. Vaan tämän elokuvan nähtyäni on hankittava uudelleen Strengiä stereoihin ja kuunneltava tarkemmin, tulihan dokumentista vakuuttuneeksi hänen loistokkuudestaan.

Halosen työt olen onnistunut sivuuttamaan kokonaan, vaikka olenkin ollut tietoinen jonkinasteisesta hypetyksestä miehen dokkareiden ympärillä. Pyhän kirjan varjo on joskus tv:n myöhäisillassa jäänyt kesken, ja todennäköisesti olisi tämäkin jäänyt ilman YLE Areenaa. Propsit sille siis!

Kyseessähän on siis varsin ansiokas dokumentti, jossa kaikki palaset tuntuisivat olevan kohdillaan. Aihe on mielenkiintoinen ja Strengin valovoimaisuus kantaa osaltaan elokuvaa. Hyviä haastateltavia on löytynyt ja he mystifioivat Strengiä ansiokkaasti. Halonen itsekin on muiden joukossa kertomassa suhteestaan Strengiin, mikä istuu kyllä hyvin elokuvaan. Koululaisen stoori kertoo Strengin puhuttelevan aina uusia sukupolvia. Maisemakuvat luonnosta ja kaupungista ovat onnistunutta kuvitusta kertomukselle.

Strengin laulujen lisäksi kuullaan miehen kirjoituksia, jotka tekivät vähintään yhtä suuren vaikutuksen Koiriin. Kirjoituksia tulkitsee erittäin ansiokkaasti Olavi Uusivirta, joka vaikuttaisi olevan tämän ja jokin aika sitten näkemäni Ganesin jälkeen ehdottomasti myös ennakkokäsitysten tarkistamisen arvoinen tapaus!

Asetelma on tietenkin otollinen Strengin nostamiseksi puolijumalan asemaan Suomen omaksi Jim Morrisoniksi. 26-vuotiaana kuollut hippi, joka ehti levyttää pari levyä ja runoilla. Dokkarin nähtyään ei voi kuitenkaan olla kahtaa mieltä Strengin erityisyydestä. Eipä tässä muuta voi kuin koittaa henkistyä Strengin viitoittamalla tiellä.

Arvosana: 9+

Joonas Neuvonen: Reindeerspotting - Pako joulumaasta

RANKKAA!! AARgh!

Joonas Neuvonen on kuvannut 19-vuotiaan ystävänsä, rovaniemeläisen Janin huumehöyryistä elämää vuonna 2003. Jani ja paikkakuntalaiset ystävänsä viettävät rauhallisia koti-iltoja ranskalaisten perunoiden ja subutexin kanssa. Riitoja ei voi välttää, yksi putoaa parvekkeelta, vanhoja neuloja kaivetaan roskiksista, autoja varastetaan jne. Jani haaveilee "poispääsystä", Rovaniemellä ei voi kuulemma muuta tehdä kuin ampua kuulan kalloon. "Talvet on runsaslumisia ja kesät kylmiä", summaa Jani Rovaniemi-skeneä. Huumoriakin löytyy.

Mutta, kevätiltana nautittu dokumentti-pläjäys veti mielen todella synkäksi, enkä todellakaan voi uskoa narisijoita, jotka väittävät Reindeerspottingia huumemyönteiseksi "elokuvaksi". Jos joku näkee tässä filmissä jotakin myönteistä tai kannustavaa, kannattaa varmaan tsekata omat kantimensa ja motiivinsa! Hei haloo!

Janin pakomatka Rovaniemeltä (lähimarketista pöllityillä rahoilla) vie miehen (ja Joonas Neuvosen) aina Marokkoon asti. Matkan aikana Jani jaksaa uskoa siihen, että "jossain muualla on aina parempi", että matkan aikana hänkin pääsee subusta eroon. Vielä mitä! Tyyppi vetää kamaa kahta kauheammin ja toiveet huumeista eroonpääsystä lentävät taivaan tuuliin. Dokkarin lopputeksteissä mainitaan, että kotimaahan palattuaan Jani päätyi vankilakierteeseen. Melko hohdokasta, vai? Sanoisin, että kyseessä on harvinaisen todenmakuinen, huumevastainen manifesti. Ainoastaan Joonas Neuvosen osuus tarinaan jää askarruttamaan...


Kouluarvosana: 9 (en uskalla antaa tälle aiheelle parempaa arvosanaa)




Traileri on napattu täältä.