torstai 3. helmikuuta 2011

Jörn Donner: Miestä ei voi raiskata (Män kan inte våldtas) (1978)




Miestä ei voi raiskata
(Män kan inte våldtas) on Donnerin Jörkan vuonna 1978 purkittama analyysi raiskauksen seurauksista naisen psyykessä. Donner on itse muokannut elokuvaversion Märta Tikkasen samannimisestä kirjasta, ja on onnistunut hyvin luomaan jännityksen tunteen, joka kestää koko leffan ajan.

Elokuvan pääosissa häärivät ruotsalaisnäyttelijät Anna Godenius ja Gösta Bredefeldt, joista varsinkin kirjastovirkailija-Evaa näyttelevä Godenius osaa todella hommansa. Evan vähäeleinen habitus on melkoisen intensiivinen läpi elokuvan.

Eva on tavallinen nutturapäinen kirjastotäti, joka pitkän suostuttelun jälkeen ja työtoverinsa yllyttämänä suostuu lähtemään rimpsalle ja vieläpä keskellä viikkoa. Naiset pynttäytyvät parhaimpiinsa ja ankanpoika-Evasta kuoriutuu kaunis joutsen. Kaksikko suuntaa tanssiravintolaan, jossa seuraan lyöttäytyy hurmaava poikamies, Martin Wester. Käy klassisesti: Martin iskee silmänsä Evaan, jonka seurauksena Evan ystävätär vetää mega-herneen nenäänsä ja lähtee aikaisin kotiin nukkumaan. Eva ja Martin päätyvät illan päätteeksi miehen kämpille Punavuoreen. Paikanpäällä tunteet roihuavat, ja käy kuten pelättiin; Eva tulee raiskatuksi.

Eva tuntee kaikki mahdolliset nöyryytyksen vivahteet, eikä paettuaan asunnosta ymmärrä tehdä poliisille rikosilmoitusta. Godniuksen Anna osaa mielestäni erinomaisesti tulkita Evan päänsisäisiä tapahtumia pelkästään kasvojensa kautta. Katsojalle ei jää epäselväksi, millaisesta väkivallasta raiskauksessa on kyse. Eva alkaa hajoilla ja päättää tehdä tilit selviksi Martinin kanssa, ihan ilman välikäsiä. Nainen nähdään valeasussa hiippailemassa raiskaajansa kintereillä ympäri kaupunkia ja näyttää siltä, että kosto toteutetaan henkilökohtaisesti.

Elokuva näyttää pinnaltaan melko kliiniseltä ja vähäeleiseltä, mutta siitä huolimatta se on intensiivinen kuvaus mielenjärkkymisestä ja kostosta. Sliipattua ruotsalaisuutta ja retro-Helsinkiä kaipaaville Miestä ei voi raiskata on must-see.


Kouluarvosana: 8 1/2



3 kommenttia:

  1. Kiitos tästä esittelystä! Märta Tikkas -faninakin tämä olisi kyllä ihan must see. Olen kyllä lukenut elokuvasta, mutta en tajunnut, että sen voisi vieläkin nähdä - jos ei elokuvateatterissa, niin kotisohvalla. Kiitos vinkistä, yritän hankkia tämän jostain!

    VastaaPoista
  2. Hih, kiitos kommentista!

    Me löydettiin tämä seksikkäästi kaupunginkirjastosta ;-) Jos asut Helsingissä niin helposti löytyy.

    VastaaPoista
  3. Ahaa, vielä parempi! Menen heti Helmet-sivuille. Ehkä se löytyy Espoossakin kirjastosta. ;)

    VastaaPoista