sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Gillian Robespierre: Obvious Child (2014)


Kaikki kuvat: IMDB:sta

Lena Dunhamin Tiny Furnituren jälkeen kun katsoo minkä tahansa feministiseksi ilosanomaksi luokitellun romanttisen komedian saa pettyä karvaasti. Suuret odotukset eivät täyttyneet Gillian Robespierren vuonna 2014 ohjaaman Obvious Childinkaan kohdalla. 

Elokuvan pääosassa on Donna (Jenny Slate), kituvassa kirjakaupassa myymäläapulaisena työskentelevä parikymppinen (as if!) nainen. Iltaisin Donna heittää läppää omasta elämästään stand up -klubin lavalla, ja naisen paljastavista jutuista suivaantunut poikaystävä päättääkin heivata Donnan kankaalle. Siitäkös naisen via dolorosa alkaakin, ja samaan syssyyn lähtee vielä duunipaikkakin alta. Perussettiin kuuluu tietenkin drink and dial -sessiot, ja Dontsukka tempookin suruunsa kokonaisen viinipullon ja soitteleen puhelimestaan kaikki miespuoliset läpi sopertaen luuriin kännisiä kähinöitään. Tässä elokuvassa ei siis karteta elokuvien peruskliseitä, olkoonkin mukamas independent-elokuva. 




Jenny Slate on tehnyt uraa komediennenä muun muassa Saturday Night Livessa ja nyt siis siirtynyt elokuvamaailmaan esikuviensa kuten Tina Feyn viitoittamalla tiellä. Ongelma on, että Jenny Slate on ainakin tässä elokuvassa ihan sietämättömän ärsyttävä!! Neuroottisesti huonoja juttuja juutalaisuudestaan suoltava, välillä lapsellisen lähesriippuvainen kähisijä ei vain ole sellainen elokuvahahmo, jota jaksaisin kokonaisen elokuvallisen katsoa, sorry vaan. En tunne Jenny Slaten muita hankkeita mutta en ole toisaalta kovin kiinnostunut ottamaan niistä selvää.


Elokuvan teemoja ovat sinkkuus, työttömyys, yllätysraskaus, epätodennäköinen ihastus jne. Näistä aineksista on uskottu sukeutuvan ravisuttavan feministinen independent-komedia, mutta lopputulos on ennalta-arvattava, muka-älykäs läjä latteuksia. Loppuratkaisu voi toki ärsyttää monien eri uskontokuntien edustajia radikaaliudellaan, mutta itseni kaltaista modernia naista se lähinnä haukotuttaa.

Kouluarvosana: 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti