Pakko todeta, että alan olla itseni kanssa sen verran sinut, että voin myöntää lukevani chichlit-kirjoja enemmän kuin mielelläni. Hömpänpömpäksi alentuvasti kutsuttu naistenkirjallisuus palvelee mitä mahtavimmin sellaisia elämänvaiheita, joihin raskaan sarjan maailman klassikot eivät mahdu. Parikymppisenä hekumoitu klasariosasto ei oikein vain istu lehteiltäväksi samalla kun hämmennät toisella kädellä perheelle jauhelihakastiketta ja toisella ripustat pyykkejä kuivumaan. Chichlittiä puolestaan voi helpommin istahtaa lukemaan hetkeksi silloin, kun tiskit on laitettu ja odotat kahvin tippuvan.
Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-saagan ensimmäinen osa tuli luettua joskus viime talvena, ja se oli sen verran virtuoosimaista viihdettä, että oli päivänselvää että lukisin sarjaa jatkossakin. Päähenkilö Becky Bloomwood on taloustoimittaja, joka ei osaa pitää omasta taloudestaan huolta laisinkaan vaan tuhlaa rahansa yltäkylläisen shoppailuhimon vallassa. Sarjan ensimmäisessä osassa Becky tapasi tulevan miehensä, Luken, jonka kanssa tässä sarjan kolmannessa jaksossa suunnitellaan jo häitä. En ole lukenut sarjan kakkososaa, sillä luulin Himoshoppaajan ratkaisevan askeleen olevan suoraa jatkumoa ensimmäiselle kirjalle. No, sujuvasti yhden osan yli hyppäys onnistui, en huomannut menettäneeni mitään....
Luettuani Himoshoppaajaa nyt kahden kirjan verran voisin olettaa, että jännite syntyy kirjasarjan kaikissa osissa siitä, että päähenkilö Becky sotkeutuu valheen verkkoon eikä osaa ratkaista liian pitkälle päässeitä vedätyksiään ennen kuin vasta viimeisillä sivuilla. Ratkaisevassa askeleessa Becky rimpuilee kahden tulen välissä, sillä sekä hänen äitinsä että anoppinsa haluavat olla hääjärjestelyiden päämaestroja, tietenkin toisistaan tietämättä. Beckyn täytyy siis päättää, kummalle hän tuottaa pettymyksen. Ei siis mitenkään maata mullistavaa mutta viihdyttävää kylläkin.
Kinsellan Sophie osaa kirjoittaa viihdyttävää chichlittiä paremmin kuin monet muut. En keksi yhtikäs mitään, mitä Himoshoppaajassa voisi tai pitäisi tehdä toisin, sillä tarina vain soljuu sisään niin kuin lämmin iltamaito. Uskallan jopa väittää, että tällaista mainstream-viihdettä ei kuka tahansa korkeakylddyyrin edustaja osaisi edes kirjoittaa. Chichlit on vähän niin kuin jännityskirjallisuus. Molemmissa lajeissa on omat mestarinsa, eikä niissä pysty ihan kuka tahansa kynäniekka saavuttamaan menestystä.
Kouluarvosana: 8
Itse kuuntelin tämän juuri äänikirjana ja kyllä Becky vain on mainio hahmo. Kinsellan teokset toimivat minulle nimenomaan äänimuodossa ja huomaan hihitteleväni ja tuskastuvani Beckyn edesottamuksille ja odottavani lopun ihmeellistä ratkaisua. Toinen osakin oli mielestäni oikein viihdyttävä kaikessa pöhköydessään.
VastaaPoistaHei, kiitos kommentista! Becky on kyllä hyvä hahmo, joskin olen huomannut, että tämän genren kirjoissa päähenkilöt muistuttavat suuresti toinen toisiaan. Ehkä sen vuoksi näihin on helppo tarttua silloin, kun kaipaa jonkun "ystävän" seuraa :)
PoistaÄänikirjoja en ikäväkseni ole saanut aikaiseksi harrastaa. Lisäksi mulla näihin pokkariluettaviin kuuluu oudolla tavalla sellainen kirjojen "runtelu", eli vääntelen ja kääntelen sivuja niin, että pokkarista tulee luetun ja kuluneen näköinen. Äänikirjoja ei oikein pääse vanuttelemaan.