Hurmaannuin Anna Gavaldan viime vuonna suomennetusta Lempi ei ole leikin asia -mestariteoksesta niin, että nähtyäni kirjastossa Gavaldan toisen kirjan, nappasin sen heti mukaani. Kyseessä on pienoisromaani Karkumatka, joka on kirjoitettu yli kymmenen vuotta aikaisemmin kuin tuorein tapaus.
Karkumatkasta huomaa, että sen tekemisestä on aikaa, vaikkei aika pahasti tarinaa olekaan kohdellut. Kirjasta vain paistaa läpi hiomattomuus, joka tosin oli raikasta Gavaldan uusimmassa romaanissa.
Lempi ei ole leikin asia oli kuitenkin harkitun hiomaton. Sen räävitön kieli ja anarkistinen päähenkilö oli tehty taiten. Sen päähenkilöt eivät tuntuneet todellisiin henkilöihin perustuvilta, kuten Karkumatkan kohdalla väkisin ajatteli.
Karkumatka kertoo neljän sisaruksen irtiotosta tylsistä sukujhlista. He ovat paljon bopompia kuin kuivakat sukulaiset. Sisarukset ovat toki samaistuttavia. Heillä on hyvä musiikkimaku ja vapaamieliset aatteet. Rakastettavia velikultia siis.
Ristiriitaa nipottaviin kälyihin ja muihin muinaismuistoihin on kuitenkin alleviivattu mielestäni liikaa. Billie oli luonnon lapsi Lempi ei ole leikin asia -romaanissa. Samaa sukua on ehdottomasti karkumatkalla oleva sisarusparvi, mutta heistä ei kerrota yhtä henkeä salpaavan huolettomasti kuin Billiestä.
Väkisin yrittämisen makua (ja nuoruuden pätemisen tarvetta).
Kouluarvosana: 8-
Minä rakastuin Gavaldaan Kunpa joku odottaisi minua jossain -novellikokoelman myötä, mutta olen sen jälkeen lukenut vain Kimpassa- ja Viiniä keittiössä -teokset (joista pidin). Karkumatkasta olen aiemminkin kuullut hieman nuivaa tai sanotaan vähemmän innostunutta mielipidettä, joten en ole siihen sitten tarttunut. Lempi ei ole leikin asia kuulostaa kuitenkin oivalta, joten ottanen sen nyt lukulistalle. Kiitos!
VastaaPoistaNyt kun luin muiden ajatuksia Gavaldasta, huomasin hänen, ja varsinkin Lempi ei ole leikin asia, jakavan mielipiteet. Minulla ei siis ollut ennakko-odotuksia uusimpaa lukiessani, mutta toisaalta nyt varmaan kahlaan läpi aiemman tuotannon ja vertaan sitä ensirakkauteeni :)
VastaaPoista