Kävin eilen katsomassa "tämän hetken merkittävimpien elokuvaohjaajien ja käsikirjoittajien", Jean-Pierre ja Luc Dardennen elokuvan Le fils. Olo oli elokuvan jälkeen kuin olisi tullut ihan hyvästä festarileffasta. Klassikkoa en oikein miellä nähneeni.Käsivarakameran heiluminen saa minussa aikaan yleensä päänsäryn ja pahoinvoinnin, mutta tässä leffassa se toimi. Pidin itse asiassa todella paljon kuvaustavasta. Myös hitaasta temmosta ja minimalismista pidin. Elokuvassa kuvataan puusepän arkiaskareita lähes haukottelemaan pistävällä pieteetillä. Se on kuitenkin koko elokuvan juju, ja jotenkin pääosasta saa aika paljonkin irti, vaikka hän ei paljoa puhu, eikä hänelle tapahdukaan järin paljon.
Juoni ei näyttele niinkään suurta roolia elokuvassa, mutta on toki varsin nerokas. Puuseppä ohjaa entisiä nuorisorikollisia verstaassa, johon eräänä päivänä saapuu myös nuorukainen, jota vastaan puusepällä näyttäisi olevan jotain, josta poika ei tiedä. Tarina etenee todella niukoin vihjein ja saa katsojan odottamaan kärsimättömänä selityksiä henkilöiden käyttäytymiselle. Loppuratkaisu edustaa loogisesti samaa läpi elokuvan jatkunutta minimalismia.
Kaiken kaikkiaan siis 'ihan hyvä' leffa, en välttämättä toista kertaa katsoisi.
Kouluarvosana: 8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti