tiistai 16. marraskuuta 2010

Dennis Dugan: Grown Ups - Oikeesti aikuiset (2010)


Sitten kun Suomen teattereihin saadaan 'tuoretta' komediaa, tuodaan sinne tällaista roskaa. Grown Ups - Oikeesti aikuiset on oikeesti yhtä huono mitä nimi antaa olettaa. Nimekkäitä näyttelijöitä pullisteleva komedia muistuttaa uutuuksista liikaa Hot Tub Time Machine - Kasarikankkusta ja liian vähän Get Him to the Greekiä.

Kun niminäyttelijät esittävät komediaa, joka ei naurata, se pistää myötähäpeän sijaan vihaksi. Adam Sandler, Chris Rock, Kellarin kunkku Kevin James, Salma Hayek, Steve Buscemi lupailevat ainakin meikäläisellä parempaa kuin tämä, vaikka aavistus tulevasta olikin toki tiedossa. Ihmetyttää mihin Chris Rockia esimerkiksi elokuvassa tarvittiin. Pari semihauskaa varvasvitsiä ja that's it. Steve Buscemin rooli on yhtä pieni, mutta naurattaa toki, loistava näyttelijä ja hauskan näköinen naama kun on.

Elokuvan idea on koulun korisjengin jälleennäkeminen legendaarisen valmentajan hautajaisten yhteydessä. Lenny Feder Hollywoodista (Sandler) on vuokrannut hautajaisten jälkeen poppoon käytettäväksi mökin lapsuuden sielunmaisemasta Kanadan järvimaisemasta. Kaverukset näkevät ensimmäisen kerran aikoihin ja tuovat mukanaan perheensä muiden ihmeteltäviksi.

Elokuvan hauskuus perustuukin sitten perheenjäsenten kummallisuuksiin - kellä on pierevä äiti ja kuka on naurettavan vanhan vaimon kanssa. Leffan dialogi koostuu lähes pelkästään one-linereista. En tiedä, minusta stand up on asia erikseen ja elokuva jotain ihan muuta. Grown upsin hauskuus piilee myös sukupolvien välisissä eroissa. Kun oikeesti aikuiset olivat lapsia, he leikkivät mitä mielikuvituksellisimpia leikkejä ulkona, mutta heidän jälkikasvunsa pelaavat vain päivät pitkätysten Nintendoa, eivätkä osaa heittää edes kiveä järveen.

Koko perheen elokuvana ymmärtäisin tämän jotenkin. Köysiradoilta tippumiset varmaankin naurattavat perheen pienempiä, mutta heille suunnattuna elokuvassa on kyllä liikaa tissejä ja perseitä. En tiedä, ehkä Oikeesti aikuisissa on haettu jokaiselle jotain.

Helppoa katseltavaa. Jos ei mikään muu uppoa.

Kouluarvosana: 5+

2 kommenttia:

  1. Nämä tämän tyyppiset komediat voisivat periaatteessa ollakin hauskoja, jos niiden kehittämiseen olisi käytetty enemmän älyä. Kun ei se pieruhuumori yksinkertaisesti jaksa vuosikymmenestä toiseen naurattaa. Ja lisäksi näitä äijäjoukkioiden kommelluksia on kuvattu niin paljon, että tuntuu välillä pursuvan korvista. Huh, no jaa, leffaa en siis ole nähnyt ;-) ehkä joskus kotiversiona, jos vastaan tulee.

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä se pieruhuumorikin voisi naurattaa, jos ympärillä olisi fiksummat puitteet. Mutta pelkkien puujalkavitsien varassa kulkevaa leffaa ei vaan oikein jaksa...

    VastaaPoista